sunnuntai 20. marraskuuta 2011

20.11.2011 Golden Rax Pizza Buffet

Tänään kävimme hyvien tovereideni Jebin ja Vänskän kanssa eroottisella krapulalounaalla Itärin Raxissa. Jännittyneet ja odottavat tunnelmat olivat käsinkosketeltavissa, kun astuimme ravintolaan sisälle. Jonoa ei ollut ja hinta-laatu suhde oli mitä loistavin. Buffet VAIN 8,95 € ja sai safkata ja juoda niin paljon kun halusi!

Ja sitten herkuttelimme!

Maistelimme erilaisia pizzoja, kanankoipia ja salaatteja. Kielen kostukkeeksi valitsimme jokainen oman makunsa mukaan limonadia: coca colaa, spriteä ja muita laatumerkkejä mitä valittavina olikaan.  Ja voin sanoa että olivat todella mairean makuisia kaikki!

Vitun hyvää pizzaa! nam!

Raxissa oli mukava puida edellisten iltojen tapahtumia ja kahden ja puolen tunnin ruokailun jälkeen saimmekin ensimmäisen valituksen aiheesta "vitun viljely lapsiperheiden läsnäollessa". Se ei tuntunut hyvältä, joten päätimme syödä lisää pizzaa.

Pöydässä istuessamme havaitsimme, että muut asiakkaat olivat pukeutuneet parhaimpiinsa: eräällä leidillä oli päällään kettupaita ja toisella lintutunikka. Totesimme että ensikerralla pitää itsekkin panostaa pukeutumiseen enemmän kuin nyt. Seurasimme myös muiden asiakkaiden ruoan santsaamista. Eräskin viehkeä naishenkilö haki ainakin kolme kertaa lisää ruokaa ja jäätelöä. MMM..!

Huomasimme myös että ravintolassa myytiin olutta hintaan 3,5 € ja sidukkaa 4,5 € hintaan. Halvempaa kuin Hemingwayssa siis ja totesimme, että tänne on hyvä tulla seuraavan kerran vaikka alottelemaan railakasta baari-iltaa.

Reilu kolmen tunnin jälkeen iski porukallemme niin ankara vessankäyttötarve, että oli pakko poistua ja antaa pöytä seuraavien asiakkaiden käyttöön.

Mutta kaikesta huolimatta mukavaa oli! Suosittelen kaikille pizzan ja texmexin ystäville!

Kotisivuihin voitte tutustua osoitteessa:
http://www.rax.fi/

Rakkain terveisin
Köörby

3 kommenttia:

  1. KAUNIS TARINA! TAPAHTUIKO OIKEESTI?

    VastaaPoista
  2. Muistakaa että asiakas on oikeassa vaikka toinen asiakas valittaisi niin silti asiakkaana olette aina oikeassa ja täten henkilökunta teki virheen tullessaan avautumaan "vitun viljelystä" teille.

    Joten krapulasta kärsiessänne olette selkeästi joutuneet kärsimään myös nalkutuksesta, joten reklamaatiota kehiin!

    VastaaPoista
  3. Arvon anonyymi: kyllä tapahti oikeasti. En mitään perätöntä tarnointia rupeaisi tänne kirjoittelemaan.

    VastaaPoista